Kynnys tiedottaa: Vammaisen ihmisen avun tarve ei ole peruste elvytyskiellolle

Koronapandemian alussa Kynnys ry kiinnitti tiedotteessaan huomioita huoleen, että kehitysvammaisilta ihmisiltä evättäisiin joissain asumisyksiköissä ennakoivasti tehohoitoa. Seura-lehdessä 26.4. julkaistussa artikkelissa nostetaan puolestaan esiin kehitysvammaisen Laurin tapaus, jossa hänelle määrättiin elvytyskielto verenmyrkytyksen seurauksena. Artikkelin mukaan lääkäri oli todennut Laurin vanhemmille, että "ihmisiä, jotka ovat suuren avun tarpeessa, ei kannata elvyttää". Vanhemmat vastustivat kieltoa. Laurin omaa mielipidettä asiassa hoitohenkilökunta ei yrittänyt selvittää.

Pohjimmiltaan uutiset tehohoidosta ja tahdonvastaisista elvytyskielloista herättävät samoja kysymyksiä. Miten ihmisarvoa mitataan? Määrittävätkö toimintakyky ja avuntarve oikeutta elämään? Hoidonrajaukset vammaisuuden perusteella ovat perustuslain, YK:n vammaisten ihmisoikeussopimuksen ja muiden ihmisoikeussopimusten vastaisia. Nämä sopimukset takaavat oikeuden elämään ja terveydenhuoltoon yhdenvertaisesti, eivätkä tunnusta eroa sen välillä, tarvitseeko henkilö apua elämäänsä liittyvissä toiminnoissa.

Moni vammainen henkilö saattaa välttämättä tarvita arjessaan toisen henkilön apua. Vaikeastikin vammaiset henkilöt ovat silti monin tavoin aktiivisia yhteiskunnan jäseniä ja nauttivat elämästään. Joidenkin lääkäreiden arvioita saattavat kuitenkin värittää stereotypiat vammaisuudesta. Käsityksistä ja kriteereistä elvytyskieltojen pohjalla olisi hyvä keskustella avoimesti.

Oikeus hoitoon tulee arvioida lääketieteellisin perustein, ei palvelu- tai avuntarpeiden perusteella. Runsaskaan avuntarve ei ole peruste arvottaa ulkoapäin, ettei elämä ole elämisen arvoista. Elvytyskiellolla voi olla hyväksyttävät lääketieteelliset perusteet. Vaarallista on, mikäli vammaisten ihmisten avun tarve puetaan lääketieteelliseksi perusteeksi elvytyskiellolle.

Lääkäreillä on suuri vastuu ihmisoikeuksien kunnioittamisesta, erityisesti oikeudesta elämään. Vastuuta tulee myös jakaa yhteiskunnan eri toimijoiden välillä: niiden, jotka säätävät terveydenhuollon ohjeistukset ja valvovat niiden toteuttamista sekä niiden, jotka soveltavat ohjeita. Lisäksi elvytyskieltopäätöksen saaneella tai hänen omaisillaan tulee aina olla oikeus vaatia muutosta elvytyskieltopäätökseen.

Arvoista ja ihmisoikeuksista on pidettävä kiinni myös vaikeissa tilanteissa. Silloin niiden toteutuminen todella punnitaan.

Lisätietoja:

Antti Tuononen, toiminnanjohtaja

Vammaisten ihmisoikeusjärjestö Kynnys ry

antti.tuononen@kynnys.fi

https://kynnys.fi/kannanotto-vammaisen-ihmisen-avun-tarve-ei-ole-peruste-elvytyskiellolle/